Otsikossa jo itse aihe tulikin. Näin alkuun mainitsen, että tällä kertaa käsittelyssä olevat asiat liittyvät etenkin vanhempien ihmisten kunnioittamiseen ja häveliäisyystapoihin. Mikäli nämä kaksi asiaa eivät sano sinulle mitään tai tapakulttuurimme on näiltä osin sinulle ihan vieras, suosittelen, että keskeytät hetkeksi tämän tekstin lukemisen ja siirryt lukemaan aluksi vanhempien kunnioittamisesta ja häveliäisyystavoista kertovia kirjoituksiani.
Seurustelun salassapito
Seurustelu on monien muiden asioiden tapaan aihe, josta nuoremmat ja vanhemmat eivät juttele keskenään. Lapset eivät kerro vanhemmilleen seurustelevansa jonkun kanssa, eivätkä vanhemmat kysele lapsiltaan näiden mahdollisista seurustelukumppaneista. Seurustelukumppaneita ei täten myöskään tuossa vaiheessa tuoda kotiin eikä muuten ”näytille”, vaan koko seurustelu pyritään kaikin keinoin salaamaan omilta vanhemmilta, isovanhemmilta, tädeiltä, sediltä, enoilta – ja sellaisilta nuorilta, joiden arvellaan asiasta herkästi juoruavan muille.
Jos vanhemmat sattuvat seurustelukuvioista olemaan tarkemmin perillä, he eivät silloinkaan ota näitä suoraan puheeksi, jos he katsovat, ettei puuttumisen aihetta ole.
Tytöt ovat seurusteluasioiden suhteen tarkemmassa syynissä kuin pojat. Esimerkiksi siskot eivät missään nimessä kerro veljilleen seurustelevansa, vaan pikemminkin pitävät koko asian salassa. Mikäli veli saa siskon seurustelusta tietää, on hänen tehtävänsä puuttua asiaan ja ryhtyä tilanteen mukaan toimenpiteisiin esimerkiksi kertomalla vanhemmille sisaren seurustelusta. Tällöin tyttöä pidetään entistä tarkemmin silmällä, ja hänen kuljeskeluaan rajoitetaan entisestään. Aiemmin on pidetty itsestään selvänä, että ko. asiasta kiinnijääminen johtaa tytön kohdalla jonkinlaiseen ruumiilliseen kuritukseen, mutta asiasta on onneksi alettu luopumaan.
Pojat taas voivat seurustella vapaammin tyttöihin nähden. Vaikka sisar tietäisikin veljensä liikkeet, hän ei sen kummemmin ala veljen seurustelusuhdetta estämään tai asiasta vanhemmille raportoimaan – ellei veli sitten vie seurustelua oikeasti vakavampaan suuntaan. Velikään ei pahemmin siskolleen seurustelusuhteesta sen kummemmin juttele, mutta on kuitenkin tyypillistä, että sisko tietää, kenen kanssa veli seurustelee.
Periaatteessa seurustelu etenee siten, että tapaamiset ovat salaisia. Niistä eivät tiedä, kuin määrätyt henkilöt. Seurusteleva pari ei tässä vaiheessa liiku kahden kesken julkisesti, eikä myöskään oleile lähekkäin julkisesti. Pariskunta saattaa tavata toisensa isommassa porukassa, jotta seurustelu ei olisi niin ilmiselvää. Joskus tapaamisissa saattaa olla mukana esiliinan virkaa toimittava kolmas henkilö, mutta tällöinkin tapaaminen on salainen, eikä siitä kerrota edes kaikille nuorille. Kahdenkeskiset tapaamiset järjestetään sellaisissa paikoissa, joissa ei ole vaaraa törmätä vanhempiin ihmisiin ja täten jäädä kiinni.
Epätoivottuja kiinnijäämisiäkin tapahtuu. Jos pari on valmis aloittamaan yhteisen elämän, on heidän yhteistuumin karattava, mutta jos asia ei ole vielä ajankohtainen, he eivät karkaa yhtään mihinkään, vaan pysyvät kotimaisemissa. He teeskentelevät, että koko suhdetta ei enää ole olemassakaan, vaikka se tosiasiallisesti olisikin. Näissä kiinnijäämistilanteissa herkästi tytöistä tehdään ”syntipukkeja” näissä tilanteissa. Ajatellaan, että on ensisijaisesti tytön asia katsoa, ettei ala seurustelemaan liian varhain. Saattaakin siis olla, että asian paljastuessa pojalle ei koko asiasta sen kummemmin puhuta, mutta tytölle sen sijaan saarnataan siitäkin edestä.
Seksi ei kuulu nuorison seurustelukuvioihin siinä vaiheessa, kun nuoret vielä asuvat kotosalla eikä tytöllä ole romanivaatteita päällä. Jos on kyse oikein tiukkapipoisista kulttuurinnoudattajista, he voivat aivan hyvin viedä tytön lääkärintarkastukseen ottaakseen selvää, onko seksiä harrastettu vaiko ei. Asia on nolo, eikä siitä tietenkään puhuta keskenään suoraan. Yleensä tyttö käy tarkastuksessa ja vanhemmat saavat tutkimuksen päätteeksi nähdä paperin, jossa asiain laita kerrotaan. Jos paljastuu, ettei tyttö ole neitsyt, on hänellä hyvin pian edessä romanivaatteiden laitto ja mahdollinen selkäsaunakin. Näin siis toimitaan, jos kyse on tiukoista kulttuurinnoudattajista.
Tällaisiin testeihin saatetaan päätyä ihan silläkin perusteella, että tyttö on pois kotoa ilman, että hänen yöpaikastaan on varmaa tietoa. Tämänpä vuoksi tytöt eivät pahemmin poissa kotoaan yövykään.
Vakavampi seurustelu ja parisuhde
Olen muutamaan otteeseen viitannut vakavampaan seurusteluun ja seurustelun vakavoitumiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että tässä vaiheessa seurustelukumppani nyt esitellään vanhemmille ja sukulaisille ja niin edelleen – itse asiassa seurustelu muuttuu hetkeksi entistäkin salaisemmaksi.
Seurustelun vakavoituminen tarkoittaa käytännössä sitä, että pari alkaa olla valmis aloittamaan yhteiselon saman katon alla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tytön on piakkoin laitettava romanivaatteet ja pariskunnan on lähdettävä niin sanotusti reissuun tai maailmalle, eli karattava joksikin aikaa ja tällä tavoin julkistettava seurustelu. Tässähän on selvä yhteys häveliäisyystapoihin: sen sijaan, että asiasta puhuttaisiin suoraan, se tehdään kiertoteitse selväksi koko yhteisölle.
Ihanteellisinta on, mikäli tyttö laittaa romanivaatteet jo ennen kuin karkaa kumppaninsa kanssa maailmalle. Mikäli hän ei näin tee, saattaa tulla ikäviä puheita ja arvailuja siitä, onko hän mahdollisesti ”liannut” muiden taloja vääränlaisella pukeutumisellaan (ks. puhtaustavoista kertova tekstini). Ei ole yhtään ihmeellistä, että romanipukuun pukeudutaan vasta reissulle lähdettyä. Vaatteet voivat olla valmiina matkassa, tai ne voidaan teettää matkan aikana.
Tavoite on, että pariskunta pysyisi tytön sukulaisten ulottumattomissa mahdollisimman pitkään. Yleensä tätä iloa ei kestä kovin kauaa, ellei reissu ole suuntautunut jonnekin todella kauas kenenkään tietämättä. Toinen tavoite on samalla saada noudatettua häveliäisyystapoja vanhempia ihmisiä kohdatessa, jotta kanssakäyminen heidän kanssaan voisi myöhemmässä vaiheessa normalisoitua jälleen nopeampaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei vanhempia ihmisiä katsota silmiin, vaan katse luodaan maahan ja kasvojen alueelta peitetään ainakin silmät.
Ensimmäiseltä reissulta tyttö haetaan lähes poikkeuksetta vanhempien toimesta kotiin, mikä tarkoittaa sitä, ettei yhteiselämän aloittamista vielä hyväksytä. Poikia harvemmin varsinaisesti haetaan kotiin, mutta mikäli pojan vanhemmat eivät yhteiselämän aloittamista vielä hyväksy, he saattavat muuten järjestää tytön takaisin kotikonnuilleen.
Vaikka nuorten yhteiselämää ei olekaan hyväksytty, on nuorten silti mentävä häveliäisyystapojen mukaan ja hävettävä. Omia vanhempia ei katsota silmiin eikä heille juuri puhuta mitään. Heidän kanssaan ei hakeuduta samoihin tiloihin edes kodin sisällä aluksi kovinkaan paljoa. Jotkut häpeilevät muutaman päivän, jotkut parikin viikkoa.
Yleensä yhteiselämän aloittaminen hyväksytään viimeistään kolmannen karkumatkan kohdalla, ellei esteenä ole esimerkiksi sukuriita tai huomattavan nuori ikä. Kolmannen karkumatkan kohdalla on huomattu, että pariskunta haluaa tosissaan olla yhdessä. Kun yhdessäolo on hyväksytty, menee tuore pariskunta tavallisesti käymään ensiksi pojan vanhempien luona – tytön vanhempien luona käyminen odottaa vielä jonkin aikaa.
Vaikka pariskunta menisi pojan vanhempien kotiin kahdestaan, he eivät esiinny tai oleile lähekkäin. Tavallisesti poika kävelee edeltä taloon ja tyttö seuraa hetken päästä. Poika ei katso edelleenkään vanhempiaan silmiin vaan pikemminkin peittää silmänsä. Hän ei juttele tytölle vanhempiensa läsnä ollessa eikä varsinkaan kutsu tätä rakkaaksi tai kullaksi tms. Tyttökin peittää silmänsä ja osin kasvonsakin, saattaa jopa kääntyä appivanhemmistaan poispäin osoittaakseen näille kunnioitustaan. Tyttö ei keksi itse jutun juurta, vaan odottaa, että appivanhemmat luotsaavat keskustelua eteenpäin. Hän vastaa, kun hänelle puhutaan.
Appivanhemmat antavat uudelle miniälleen tilaa esimerkiksi poistumalla keittiöstä siksi aikaa, kun tämä juo kahvit tai tekee siellä jotain muuta. Tuore pariskunta ei oleile kahden kesken samassa huoneessa, ja juttelua, kuten sanottu, vältetään. Poika saattaa käydä vaivihkaa antamassa miniälle ohjeita siitä, miten toimia. On tavallista, että miniän jäätyä yksin keittiöön tämän saatetaan olettaa keittävän kahvit ja kattavan kupit appivanhemmille. Tiskaaminenkaan ei ole tavatonta.
Tavallisesti appivanhempia käydään ”häpeilemässä” kolmesta viiteen kertaan. Tämän jälkeen vältetään vielä muutamia päiviä suoraa katsekontaktia appivanhempien kanssa, mutta vähitellen tyttö alkaa ottaa oman asemansa miniänä ja käyttäytyä siten. Vähitellen hän voi katsoa anoppiaan silmiin ja jutella tälle itsekin omasta aloitteestaan. Suunnilleen samoin toimitaan myös tytön vanhempien luona vierailtaessa.
Vaikka pariskunta nyt mielletäänkin ”ukoksi ja akaksi”, he kontrolloivat edelleen käytöstään esimerkiksi siten, etteivät vanhempien ihmisten aikana kutsu toisiaan ”rakkaiksi” tai osoita muuten toisilleen hellyyttä tai ole lähekkäin. Vierekkäinkään he eivät istu, eivät edes automatkoilla. Tällöin mies ajaa ja nainen istuu takapenkillä.
Seurustelu valtaväestön edustajan kanssa
Kun romani seurustelee valtaväestön edustajan kanssa, riippuu paljolti henkilöstä ja hänen lähisuvustaan, mitä tapoja missäkin kohtaa noudatetaan ja kuinka tiukasti niihin suhtaudutaan. Voi olla, että valkolaiskumppanilta ei odoteta aluksi kovinkaan paljoa tapojen noudattamista – mutta jos kyseessä on hyvin tapatarkat ihmiset, ei tätä kumppania heille esitellä, ennen kuin tavat tiedetään ja osataan edes suurin piirtein.
Monesti valtaväestön edustajan kanssa vain muutetaan saman katon alle ja tehdään seurustelu julkiseksi tuolla tavoin. Ei kuitenkaan ole tavatonta, että lähdetään reissailemaan – varsinkin, jos kyseessä on hyvin nuori pariskunta ja mikäli valkolaisnainen tulee romaniasuun pukeutumaan.
Yhdistävin tekijä on kuitenkin häveliäisyys; valtaväestön edustajan on hävettävä appivanhempiaan siinä, missä romanikin joutuisi häpeilemään.
Erään tutun valtaväestöön kuuluvan naisen, joka on myös romanimiehen vaimo, kokemuksia ja näkemyksiä voitte lukea blogista nimeltä Valkolaisnainen romaniyhteisössä.
Oikeat ja väärät toimintatavat
Näistä asioista puhuttaessa ei ole mitään tiettyä oikeaa tapaa toimintatavoille. Kaikki riippuu vain ja ainoastaan siitä, miten tapauksen henkilöt mihinkin asiaan suhtautuvat ja minkä he näkevät oikeaksi. Voidaan tietysti sanoa, että tietyt asiat ovat romanikulttuurille ominaisempia kuin toiset, ja että nämä vähemmän ominaiset ja kulttuuria vähemmän mukailevat tavat ovat ikään kuin vääriä tai huonoja. Koska asian perinpohjaiseen selkiyttämiseen siitä, mikä on romanikulttuurin mukaista ja mikä ei, menisi aivan liikaa aikaa ja blogitilaa, on helpompi vastata aihetta koskeviin kysymyksiin, joita voitte lähettää blogin sivussa näkyvään sähköpostiosoitteeseeni.
Avioliitto
Vaikka pariskunta eläisi avoliitossa, heidät ajatellaan miehenä ja tämän vaimona. Nykyisin on paljon entistä yleisempää, että nuoremmat käyvät solmimassa varsinaisen avioliiton joko maistraatissa tai kirkossa. Aiemmin kun tämä tapa oli lähinnä uskovaisilla.
Vihkitilaisuuteen ei tule paikalle kummankaan vanhempia, vaan todistajina on vain muutamia oman ikäisiä ihmisiä – tai ei välttämättä ketään romaneita. Vihkiminen ja avioliitto eivät ole kulttuurissamme todellakaan kielletty asia, mutta koska parisuhteisiin liittyvistä asioista ei puhuta, kaikkea niihin liittyvää ei myöskään näytetä.
Vihkitilaisuudessa on päällä ihan vain omat vaatteet, joskin tuolloin laitetaan yleensä parempaa päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti